40-VUOTISJUHLA

Kuusankosken Kokoomusnaisten 40-vuotisjuhla 5.4. Voikkaan Klubilla.

Juhlapuheen piti valtioneuvos Riitta Uosukainen, toiminnasta 40 vuoden ajalta kertoi kunniapuheenjohtaja Maini Saukkonen, musiikista vastasivat Jyrki Hyttinen ja Jari Suomela, lisäksi nautittiin juhlaillallinen.

Kunniapuheenjohtaja Maini Saukkonen: Kuusankosken Kokoomusnaiset 1974 – 2014
Vuoden 1972 kunnallisvaaleissa tuli kokoomuksesta valituksi kolme naista: Maire Forssell, Aila Olkinuora ja Maini Saukkonen, mikä oli ihan tavaton luku, koska edellisissä vaaleissa oli valittu kaksi kokoomusnaista ja sen edellisissä yksi. Nämä luvut esitän tässä, sillä uskon, että Kymenlaakson kokoomuksen piiri sai tästä valinnasta sen viimeisen sysäyksen ruveta suorastaan maanittelemaan meitä naisyhdistyksen perustamiseen

Emme kovin innokkaita olleet, täytyy myöntää. Meillä meni ihan mukavasti ukkokokoomuksen jäsenenä. Kun patisteluaikansa kesti, aloin kauttarantain puhua asiasta silloisille kokoomuksen paikallisille puuhamiehille Ahtola, Eloranta, Jankeri, Yrjövuori ja Ylikangas. Ihmeekseni miehet ymmärsivät asian tavattoman hyvin. (Näin ei ole kuulemani mukaan kaikilla paikkakunnilla käynyt) Miehet käsittivät, että naiset ajattelevat monista eri asioista toisella tavalla kuin miehet. Naiset saavat mukaan sellaisia jäseniksi, jotka eivät ehkä muuten kokoomukseen liittyisikään. Perusteluja oli paljon ja miehet suorastaan innostivat meitä perustamaan naisyhdistyksen.  Huhtikuun 18. päivänä 1974 meitä kokoontui silloisen KOP:n Voikkaan konttorin kokoushuoneeseen 8 asiasta innostunutta. Silloinen Kymenlaakson piirin piirisihteeri oli mukana Ja yhdistys perustettiin. Minusta tuli ensimmäinen puheenjohtaja, Eevi Okkosesta varapuheenjohtaja ja Arja Poduschkinista (myöhemmin Partti) sihteeri. On huomattavaa, että me kolme olimme kaikki ns. koppilaisia. Se selittää sen, että alkuvuodet me kokoonnuimme pääsääntöisesti KOP:n kellarissa, missä kokoushuone sijaitsi. Myöhemmin siirryimme sitten Voikkaan puolelta Kuusaan keskustaan, Ensin kokoonnuimme Hotelli Sommelon kabineteissa. Nyt meillä on ollut jo monia mukavia kokoontumispaikkoja.

Yhdistys perustettiin, mutta kuinkas kävikään. Me emme päässeet yhdistysrekisteriin, koska säännöt muuttuivat tällä välin. Tarvittiin 20 jäsentä ennen kuin rekisteröinti suoritettiin. Syksyllä 1975 meillä oli tarvittava jäsenmäärä ja meistä tuli virallinen yhdistys ja puolueen jäsenyhdistys.

Alkuaikoina ei meillä ollut ”markan kunaa” niin kuin sanotaan. Pankki sponsoroi meitä toimistotarvikkeilla ja oma pussikin oli jäsenillä herkästi avoinna, kun jotain tarvittiin.1975 keväällä me jo järjestimme omat arpajaiset, joihin lupa pyydettiin Kansallisseuran nimissä. Silloisen johtokunnan jäsenet tietysti lahjoittivat palkinnot. Samana vuonna osallistuimme myös naisjärjestöjen yhteisiin joulumyyjäisiin Voikkaalla eli normaali rahojen keruu alkoi. Näistä joulumyyjäisistä on paljon hauskoja muistoja. Oikein hyvin jäi mieleeni juttu, jonka kuulin ollessani myyntipöydän takana Eräs vanhempi naishenkilö suhahti kaverilleen, että kokoomuksen naisilta pitää mennä ostamaan kakkuja, koska herraskaiset naiset osaavat hyvin niitä tehdä. Vuosi taisi olla silloin 1977. Olimme tehneet itsemme leipomuksilla tunnetuiksi, vaikkakaan emme mitään herraskaisia olleetkaan. Olemme tehneet myös glögiä, sinappia ja ovikransseja ym. myyjäisiin.  Alkuvuodet olivat yhtä rahan keruuta , koska katsoimme, että meidän täytyy osallistua piirin, naisten liiton ja puolueen tilasuuksiin. Yhdistyksen asia on maksaa osallistumismaksut. Niinpä me 1975 pidimme ravintola Kymensillassa vaate-esittelyn, missä yhdistyksemme jäsenet esittelivät paikallisten liikkeiden vaatteita. Tästä tilaisuudesta saimme paljon kiitosta ja näin teimme yhdistystämme tutuksi. KOP:n tiloissakin pidimme myös paikallisten vaatteiden esittelyn, missä spiikkerinä toimi silloinen puheenjohtajamme Elina Yrjövuori Tämäkin tilaisuus huomioitiin ja siitä puhuttiin paljon kiitosmaininnoin. Silti rahaa oli vähän toimintaan. Silmiini osui myös pöytäkirjamerkintä vuodelta 1976 ”Puolueen kunnallisparlamentti on 10.11.1976. Päätettiin Aila Olkinuoran osallistumisesta ja siitä, että yhdistys pyrkii maksamaan kustannukset mahdollisuuksien mukaan. Näinhän näitä asioita täytyi hoitaa. Vuoden 1977 alussa sovittiin, että kunnallisista luottamustoimista saaduista palkkioista jäsenet maksavat yhdistykselle 10 %.

Pian toimintamme vakiintui, eli osallistuimme piirin, naisten liiton ja puolueen kokouksiin ja seminaareihin, mihin meillä oli mahdollisuus osallistua. Keväällä olemme järjestäneet aina jäsenillemme jonkin kevät- tempauksen. Syksyisin olemme tehneet teatteriretkiä. Näitä alkuaikojen kevätjuhlista, jos nyt niin voi sanoa, on jäänyt päällimmäisenä mieleen, että ne olivat hauskoja yhdessäolon hetkiä. Kun me kauan mukana olleet joskus sanomme: ”Muistatko, kuinka meillä oli hauskaa”? (Olimmehan me silloin kyllä nuorempiakin) niin tuntuu, että myöhemmin mukaan tulleet ajattelevat, että me emme olleet ollenkaan tosissamme, vaan pidimme ainoastaan hauskaa. Näinhän asia ei ollut. Etsimme osallistujia äitileireille ja ennen kaikkea teimme kovasti vaalityötä, mitkä vaalit aina olivatkin kysymyksessä. Löysin omista arkistoistani lehtileikkeen, missä on pitkä juttu siitä, kun avasimme Cafe Niinistön täällä Kuusankoskella. Avajaisiin tuli niin paljon väkeä, että kaikki eivät mahtuneet yhdellä kertaa sisälle kahvioon. Vaalikahviloita pidettiin 2006–2007 ja yhdistyneen Kouvolan kahvilaan osallistuimme innokkaasti talkootyöhön. Tietysti olimme aina ehdokkaina kunnallis- ja kirkollisvaaleissa. Puhetilaisuuksia olemme olleet järjestämässä Kuusankosken Kokoomuksen kanssa eduskuntavaaliehdokkaille. Tuntuu, että paljon me toimimme niin sanotusti ”miesten ehdoilla”, koska kerrankin olimme Voikkaan Klubilla uuden vuoden aattona miettimässä lautakuntien paikkajakoa. Olisivatkohan miehet tulleet tähän aikaan, jos olisivat olleet vastuussa samana iltana 20- päisen vierasjoukon kestitsemisestä. Me vaan naiset muistaakseni papiljotit päässä istuimme kinaamassa (eipä kyllä mitään suurempaa kinaa ollut) ja järjestelemässä paikkajakoa.  Näin jälkikäteen ajatellen tuntuu, että emme ehkä aina tarpeeksi terävästi pitäneet näissä asioissa puoliamme. On kuitenkin muistettava, ainahan meidän naisten saama äänimääräkin oli pienempi kuin miesten äänimäärä. Sovitellen olemme pärjänneet ja tuntuu, että kyllä miehet ovat arvostaneet työpanostamme tässä kokoomusyhteisössä.

Olemme todella innokkaasti järjestäneet yleisötilaisuuksia toreilla ja turuilla, Olemme jakaneet vaalimainoksia, tarjonneet pullaa ja kahvia jne. Kokoomusnaisten päivää me olemme viettäneet monta kertaa näiden vuosien aikana.  Vuodelta1986 on säilynyt lehtileike, jossa kuvien kanssa selitys: ”Kokoomusnaiset tarjoilivat aamupuuroa vaalivalistuksen kera Kuusankosken liikekeskuksessa”. Puurotarjoilu aloitti valtakunnallisen kokoomusnaisten päivän, minkä aikana kyseltiin kansalaisilta, mikä huolestuttaa, mikä ilahduttaa. Päivän teema oli ” terveenpään tulevaisuuteen.” Kuusankosken torilla olemme olleet monta kertaa myymässä ruispuuroa, mitä asiakkaat oppivat oikein odottamaan. Olihan sekin aika isotöistä hommaa. Jäsenemme Paula Lehtovirta siitä suurimman vastuun kantoi. Me sitä puuroa sitten pakkailimme ja usein se joutui meidän kylmiöön, mistä seuraavana päivänä sievät ruiskukin koristellut rasiat vietiin torille myyntiin.  Kuusankosken kaupungin 75-vuotisjuhlan kunniaksi järjestimme syyskuussa 1996 Kuusankoskitalossa taidenäyttelyn ”moninainen nainen” Näyttelytoimikunta, johon kuuluivat Eeva-Liisa Lehtikari, Aila Potinkara, Saara Tapaninen, Satu Kiviluoto ja Elina Yrjövuori, teki ison työn. Näyttelyn komisaarina toimi taidemaalari Eero Eirto. Hän arvioi, että esillä oli pieni pala taidehistoriaa alkaen vanhasta klassismista päättyen nykypäivään. Eirto sanoi, että näyttelyssä naisesta piirtyi erittäin myönteinen ja monesti varsin eteerinen kuva, missä nainen on nostettu jalustalle ja häntä katsotaan ihaillen. Näyttelyssä oli 90 työtä ja ne olivat koottu kuusankoskelaisista kodeista. Näyttelyn avasi eduskunnan silloinen puhemies Riitta Uosukainen, mikä oli merkittävä asia. Kokoomusnaiset halusivat tuoda kaupungin juhlavuoteen naisellisen panoksen ja onnistuivatkin yli odotusten. Näyttelyyn liittyi hauska pieni jännitysjuttukin. Kun Maire Forssell oli näyttelyn vartiovuorossa tuli yks kaks palohälytys ja palokunta oli hetkessä paikalla. Maire tietysti ennätti jo kauhistua, että nyt käy huonosti arvokkaiden taulujen. Siellähän oli mm. Helena Schjerfbeckin työ, töitä Wäinö Aaltoselta, Ina Collianderilta, Essi Renvallilta jne. Pian kuitenkin vahtimestari oli juossut paikalle lohduttamaan, ettei hätää minkäänlaista. Teatterissa oli ollut harjoituksessa liikaa savua, mitä näytelmässä kyllä tarvittiin. Näin tuli testatuksi, että palohälytys toimii ja palokunta on ketterä. Näyttelyn yhteydessä oli kuinkas muuten arpajaiset, missä päävoittona oli Kirsi Neuvosen ”päärynäpuu”. Monien talkoiden ja toritapahtumien lisäksi olemme järjestäneet teemailtoja. Esimerkiksi teemalla ”Ystävä vierellä” pidimme Kuusankosken Seurakuntakeskuksessa tilaisuuden, missä illan ohjelmassa oli ”isovanhemmuus haaste vai mahdollisuus”. Alustajana ja asiantuntijana oli opetusneuvos Pekka Leinonen. Toisena aiheena oli vanhustyön kehittäminen. Tästä asiasta kertoi kehittämispäällikkö Päivi Klami. UPM:n teollisuusoppilaitoksessa järjestimme Kokoomusnaisten ihmisoikeusillan., missä aiheena oli ”Myytävänä naisia ja lapsia..” Tapahtuma oli ajankohtainen ja hyvin puhutteleva. Rajavartiostolaitoksen majuri Ilkka Herranen kertoi ongelmamittoihin paisuneesta ihmiskaupasta. Lahden Diakoniasäätiön johtaja Kari Vappula puhui säätiön ylläpitämän Dikoni-kodin toiminnasta. Koti on Lahden diakoniasäätiön johtama ja ylläpitämä katulapsityön keskus Viipurissa. Oppilaitoksen sali oli aivan täynnä kuulijoita. Onpa meillä ollut sellainenkin teema kuin ” Syysilta terveydeksi”, missä puhui plastiikkakirurgi Eva Zetterman.

Yhdistyksessämme on ollut puheenjohtajina alusta mainiten: Maini Saukkonen 8 v., Elina Yrjövuori 5 v., Maija Koivisto ja Irma Iitti molemmat 2 vuotta, Satu Kiviluoto 4 vuotta, Aila Potinkara 3 v., Sirkka Lavikkala 8 v. ja vuodesta 2008 on puheenjohtajana ollut Jutta Hartikainen. Alussa mainittujen Maire Forsselin, Aila Olkinuoran ja Maini Saukkosen lisäksi on kunnanvaltuuston työskentelyyn osallistuneet Irma Iitti, Sirkka Lavikkala, Arja Partti, Aila Potinkara, Merja Tenetz

Toivon, että saamme uusia innostuneita jäseniä ja uuden kotikaupunkimme Kouvolan valtuustoon jäseniä yhdistyksestämme.

Valtioneuvos Riitta Uosukainen:
VIESTI KULKEE VAHVASTA AATTEESTA VAIKKA HERRASKAISTEN KAKKUJEN KAUTTA
Minun iloni ja kunniani on onnitella Teitä, rakkaat Kuusankosken Kokoomusnaiset. Olette poikani ikäisiä syntyneet 1974. 41-vuotiaana aloitin itse työni eduskunnassa 1983, ja kiitänkin hyvästä yhteistyöstä tässä kahden pyhän virran, Kymijoen ja Vuoksen, vauhdittamassa vaalipiirissä.

Olette toimineet vireästi ja uskollisesti. Erityisesti muistan yhteistyöstämme tasokkaan taidenäyttelyn  ”Moninainen nainen” syksyllä 1996. Historiikkinne kertoo, miten alku oli vaivalloinenkin, jäseniä piti saada lisää sääntömuutoksen tähden ja raha oli tavanomaisen tiukassa. Hupaisa tarina torilta kertoo, miten joku daami oli suhahtanut kaverilleen, että kokoomuksen naisilta pitää mennä ostamaan kakkuja, koska herraskaiset naiset osaavat hyvin niitä tehdä.

Herraskaisuus on kuitenkin ollut kaukana Kansallisen Kokoomuksen periaatteista ja toiminnoista.  Jo 13. joulukuuta 1918 väliaikaisen puoluehallinnon toimeenpaneva valiokunta lausui mm. seuraavaa:

”Uskollinen työ siinä kutsumuksessa, joka kunkin osalle on tullut, on nostettava maassamme kunniaan. Kansallinen varallisuutemme on saatava kasvamaan, jotta me kykenemme uupumatta täyttämään itsenäisen valtakunnan monet tarpeet ja jotta vähäväkisten asema voi kohota ja heidän tyytyväisyytensä isänmaassa tulla suuremmaksi. – Ja huolimatta siitä, mistä hetken tuulet voivat puhaltaa, on valtio- ja hallitusmuotokysymyksemme ratkaistava sen mukaan, mikä takaa kansallemme lujan ja samalla todellisesti vapaan valtiojärjestyksen. ” 

Vetoomuksen allekirjoittajina oli kaksi professoria, viisi filosofian tohtoria, yksi filosofian maisteri ja yksi toimittaja. Yksi heistä oli nainen, FT Tekla Hultin.

Naisyhdistys perustettiin jo kuukauden kuluttua ajamaan yhteiskunnallisten asioiden lisäksi perheiden asioita. Vahvasti samalla linjalla ovat toimineet muut kokoomuksen naisyhdistykset, myös Kuusankosken Kokoomuksen naiset.

Olen vahvasti ja perustellusti sitä mieltä, että arjen kuvioista, paljon puhutusta ruohonjuuritasosta, rakentuu käytännön politiikka myös näillä näkymin. Sen toteuttamiseen haluan kaikkia kannustaa.

Naiset ovat kokoomukselle tärkeitä vaikuttajia, päättäjinä, äänestäjinä, vaalityön tekijöinä. Jälleen EU-vaaleissa meillä on laadukkaita, toinen toistaan pätevämpiä ja persoonallisempia naisehdokkaita; he kaipaavat puolestapuhujia. Olen tullut politiikkaan ukkoseuran kautta, mutta pitänyt huolen, että Imatran Kokoomuksen naiset perustettiin. Naiset toimivat viisaasti ja tarkoituksenmukaisesti.

Naisilla on politiikassa näillä näkymin entistä komeammat mahdollisuudet, jos he niitä käyttävät. Arkipolitiikan teossa, kulttuurissa, tapahtumissa, painopisteissä kuten koulutuksessa,  sosiaali- ja terveyskysymyksissä sekä tasa-arvon toteuttamisessa naisilla on kiistatta merkitys. Kaikille eivät sovi samat toimintamuodot, kaikkien kukkien pitää saada kukkia. Naiset pääsevät persoonalla johtaen persoonallisiin tavoitteisiin. Heissä on iloa, innostusta ja intohimoa. He ovat lujia ja herkkiä. He antavat arvoa myös hiljaiselle viisaudelle. Heillä on oltava lupa kukoistaa. Verrattuna mihin aikaan tahansa Suomen naisen historiassa naisella on nyt parhaat mahdollisuudet valita. Kauan ei ole siitä, kun kansa sanoi: ”Ei tamma ole hevonen eikä nainen ihminen.” ”Tyttö syntyi, tyhjä syntyi.”  Vielä nytkin voimme tutkistella kansanviisautta ”yhtä aikaa sanoi akka, kun yksin veti.”

Yhteistyötä on harjoiteltava yhä. Siltä pohjalta on ponnistettu kokoomusnaistenkin uudistuvin tavoittein. Alkuvaiheessa työtaakkaa on ollut, koulutusta ei niinkään. Silti jokaista väylää pitkin on edetty todelliseen tasa-arvoon, ilon tasa-arvoon, yhdessä tekemisen tasa-arvoon – sukupuolesta riippumatta, naisen asemaa tarpeen mukaan korostaen, siis varsin usein.

Viime viikolla on ollut raskasta seistä puolueensa rinnalla; silti kannustan uskollisuuteen, nyt jo koskaan. En puutu leikkauksiin. Ne hyväksytään vaikka kärvistellen. Vihainen olen oppivelvollisuusiän jatkamisesta. Käsittämätön syrjinnänesto-operaatio – tuo operaatio ei estä syrjintää! Sitä vastoin se hotkaisee rahaa todelliselta toiminnalta. Ja samaan aikaan leikataan lapsilisiä. Tällainen varainsijoitus juuri nyt herättää vain kummastusta. Takana on demarien ikiaikainen salajuoni luoda ns. nuorisokoulu. Ja kokoomus on pääministeripuolue!

Onneksi ei tietooni ole tullut omista joukoista Suvivirren-syöjiä eikä historian lukio-opetuksen lakkauttajia. Historia ja uskonto eivät sulje toisiaan pois.  Eipä ole kuulunut klassisen sivistyksen puoltopuheita, ei taiteissa eikä tieteissä.  Eikä Arhinmäen jälkeinen tyttötertsetti takuulla ennätä eikä tahdo linjaa muuttaa.  Hei hulinaa, sanoi mummo kun kirnuun pieraisi. Sainpahan tämän pieruhuumorinkin mukaan, sitähän media analysoi yhtä mittaa. Ja vielä lähdettyäänkin vasemmistoliitto saa tilaa, media rallattaa Kyllösen ihanuutta, runoja ja ruututossuja.

Raskasta on sekin sivistyksen puute, että vaikka presidentti, pääministeri ja esimerkiksi Suomi sata vuotta – juhlatoimikunnan puheenjohtaja ovat kokoomuslaisia, ei kokoomuslaisen presidentti P.E.Svinhufvudin kotimuseolle riitä tarpeellista, hyvin perusteltua tukea. Ukko-Pekka oli sentään pitkäaikainen puhemies, Siperian-kävijä, laillisuusmies, itsenäisyysjulistuksen ensimmäinen allekirjoittaja, valtionhoitaja, presidentti, Mäntsälän kapinan taltuttaja, vieläpä kieltolain kumoaja. Kuitenkaan hänen kotimuseotaan ei pidetä ”strategisesti perusteltuna kohteena” antaa erikoistukea.

Hyvät kuulijat, juhlapuheesta tuli arkipuhe. Minulta on usein kysytty, kadunko politiikkaan ryhtymistä. Heleästi voin vastata, etten missään tapauksessa. On ollut ilo ja kunnia palvella Suomen kansaa, muistattehan, että minister tarkoittaa palvelijaa. Parhainta, antoisinta on ollut tuhansien ihmisten kohtaaminen. Minä en ollut some-poliitikko, vaan ihan elävä. Yhdessä saamme enemmän aikaan.  Ystäviä, sukulaissielujakin sai, sellainen on kirjailija-toimittaja Aino Suhola, joka on tiivistänyt tämän ajan hengen niin, etten ikinä moiseen ilotteluun pystyisi. Hänen luvallaan päätän esitykseni seuraavaan:          

Mie hitoksee romahan

Suuren kysynnän vuoksi järki on päässyt loppumaan.

Ajelemme pitkiä matkoja marketteihin shoppailemaan, mutta lääkärin pitää olla nurkan takana ja pikkukaupan kaiken varalta, jos sattuu hiiva unohtumaan.

Ostamme verkkokaupasta, mutta nurisemme tyhjien näyteikkunoiden ankeuttamaa kylätietä. Asioimme verkkopankissa, luemme lehdet netissä ja lähetämme kirjeet sähköpostissa, mutta on se niin väärin, kun pankki lähtee ja Itella irtisanoo. 

Ja entäs Rautaruukki! Viimeinen jämerä linnake myydään ruotsalaisille. Ei mitään häpyä. Mutta ylpeyttä ei voi syödä. Kotimainen omistus ei turvaa työpaikkoja, jos bisnes ei kannata.

Puren mieluummin jäistä lanttua kuin kuuntelen tätä jatkuvaa marmatusta ja valitusta, kun mikään ei käy kenellekään milloinkaan. 

Tosin jäistä lanttua ei pidä halveksia. Sillä moni pysyi sota-aikana hengissä.

Napina narisee kuin pakkanen saappaan alla. Ei saa olla hapan mutta ei intohimoinenkaan. Kenttä huutaa tekoja, mutta sitten kun niitä tehdään, tehdään vääriä tai väärin tai ainakin tekijä on väärä. Jos valmistellaan huolella, salaillaan, ja jos vihelletään vähän alkua, revitään jo suunnitelma.

Kansaa sivistetään kieli poskessa. Viedään historian opetus ja kaunokirjoituskin. Peukalollako painan allekirjoituksen vai puumerkillä?

Kun fantastinen Katainen kaipaa intohimoa ja innovaatioita, hän on naurettava. Urpilaisen unelmaa tytötellään ja Himasella pyyhitään pöytää. Mutta kun Sipilä sanoo, että kestävyysvaje on ihmisen kokoinen urakka, kunhan saadaan hyvät ajatukset kasvu-uralle ja ihmiset intohimon alueelle, tulee turvallinen olo. Insinööri niin tietää.

Kun Sipilä vetää autotallistaan kakkaran ja kesämuistoista uimaan oppineen pojanpoikansa, joka kysyy iskältä, mitä nyt pittää tehä, että pokkaaleja alakaa tulla, kansa tuulettaa.

Vielä kun saadaan mummot ja koirat kehiin, Suomi voittaa.

Kakkara ja pokkaali ovat niin konkretiaa, vaikka kukaan ei ymmärrä miten ne mihinkään liittyvät.

Toimittajatkaan eivät muista innostukseltaan kysyä, mitä se Sipilän peiliin katsominen ja politiikan uudistaminen tarkoittaa. Tai ketterä, kokeileva yhteiskunta.

Mie romahan.

Romahan mie siitäkin, että lobbauksesta on tehty synti. Kansanedustajat pitävät oikein lobbauspäiväkirjaa A-studion pyynnöstä. Että kuka kävi eduskunnassa, mitä supatti ja oli vailla.

Kaikenlaista tietoa ja ajattelua ja kokemusta pitäisi pikemminkin kantaa eduskuntaan kuin estää sen pääsy sinne. Kaikkein vaarallisinhan on se, jonka pää on täynnä ehdottomuuksia. Ajatella, jos olisi paljon intohimoa ja paljon tyhmyyttä!

Miten niin olisi?

Ei kai kukaan kuvittele äänestämäänsä edustajaa niin typeräksi, että se uskoo ketä tahansa kauppahutsua, joka käy korvaan supsuttamaan. Ja jos uskoo, miten ihmeessä on sellaista äänestänyt.

Jos eduskunnasta tehdään lobbausvapaa vyöhyke, a-studioko valvoo ympäri vuorokauden, ettei edustajan ymmärrystä kaapata pubin pisuaarilla, Siwan nurkalla, taksissa, torilla, puhelimessa, vuoteessa…

Harva edustaja ajattelun avartamisesta on maitohapoille mennyt. Äänten menettämisen pelosta enemmänkin.

Globaalissa markkinataloudessa pienen ihmisen kynnet eivät pidä kuin pienissä asioissa. Isoja, monimutkaisia asioita ja suuria summia on vaikea käsittää. Ihan sama, mikä joku BKT on, kuntakoko tai sote-malli, mutta jos velkaa on, työtä ei ja jääkaappi on tyhjä, kyllä se panee huutamaan.

Pelottavinta on, että jokainen huutaa yksinään. Joukkoja ei ole eikä yhteisiä kokemuksia. Joskus yhteinen kokemus oli jumalanpalvelus kotikirkossa. Sitten tulivat puoli yhdeksän uutiset televisioon, Linnan juhlat ja Putous.

Antsku on kuulemma parasta, mitä Imatralle on pitkiin aikoihin tapahtunut. Meillä on taas uusi ilmiö, legenda ja ikoni.

Ennen legendaksi pääsi vain harva ja hitaasti ja ikoniksi ei ollenkaan. Nyt kaikki tapahtuu maallisella meganopeudella. Eikä siihen tarvita kuin televisio, yksi loistava näyttelijätyö ja puolitoista miljoonaa katsojaa. Pasila, Porilaisten marssi!

Ja jos Antsku ei pääse eduskuntaan, mie hitoksee romahan.
aino.suhola@pp.inet.fi

Kirjoittaja on kirjailija ja puhuja, jolle olen voinut kertoa, että Antskua kävi tapaamassa 2000 imatralaista, että matkailu katsoi säästäneensä 500 000 euroa mainosrahaa ja että Imatran Rossossa käy Inarista asti ihmisiä syömässä pasta carbonaraa.

Tällainen on ajan henki.  Yhdessä olemme sitä kummastelleet.

”Peukalollako painan allekirjoituksen vai puumerkillä?”